Onko aina pakko jaksaa?

Kävin eilen Porvoon sairaalassa, ensin pumppasivat 16 putkiloa verta käsivarresta ja sen jälkeen piti mennä vielä keuhkokuvauksiin. Vähän huippasi päässä kun ennen tätä piti olla 12 tuntia syömättä, mutta minulla oli edellisenä iltana ilta-vuoro töissä niin enpä oikeastaan syönyt mitään melkein 18 tuntiin. 
Sairaalakäynnin jälkeen menin äitin kanssa lounaalle, tosin sekään ei oikein maistunut joten tyydyin kahviin. 

Tässä sitä nyt sitten vaan odotellaan tuloksia, jotenkin on edelleen niin voimaton olo. Päässä pyörii taas niin paljon kaikenlaista että on tunteet pinnassa. 
Kaiken lisäksi eilen syntyi riitaa exäni kanssa, olin jo melkein unohtanut hänen olemassaolonsa kunnes hän kommentoi jotain aivan turhaa sivulleni fb:ssä. Mä sitten kommentoin hänen sivullaan jotain hänen lemmikkieläimistään ja hän päätti vääntää senkin jutun niinpäin että olin sanonut jotain pahaa hänen tyttöystävästään. Aika kiinnostavaa sinänsä, koska minä en edes ajatellut häntä vaan lähinnä karannutta rottaa josta oli puhe.. Noh.. Tästä se sitten lähti.. 

Mä en oo pitkään aikaan itkenyt, ei oo ollut tarvetta eikä oo ollut huonoa oloa. Mutta eilen mulle riitti ja alkoi itkettämään. Ja itken tänäänkin. Mutta miten mä selitän 3-vuotiaalle että äitillä on nyt huono olo ja siksi itkettää? Enhän mä voi lapselle kertoa että isi sai äitin taas itkemään olemalla ilkeä ja haukkumalla äitiä ja tällä kertaa vielä ilman syytä.

Mä tiedän että mun ei pitäisi välittää. Ja en mä koko ihmisestä ja hänen uudesta elämästään välitäkään. Mutta välitän silloin kun mua syytellään ja haukutaan. Mä en jaksa tätä. Nyt on menny kohta 2½ vuotta siitä kun me erottiin, silti mä oon kuulemma edelleen se katkera ja mustasukkainen exä joka ei siedä hänen uutta tyttöystäväänsä. Mikä on sinänsä totta, siis en ole mustasukkainen enkä katkera, mutta sitä naista en siedä ja ei minun tarvitsekaan! 

Tämmöistäkö tää elämä nyt tulee olemaan, aina parin kuukauden välein pitää taas puolustaa itseään ja yrittää olla itkemättä kun saa paskaa niskaansa?