Metsäpäivä.

Onko aina pakko jaksaa?

Kävin eilen Porvoon sairaalassa, ensin pumppasivat 16 putkiloa verta käsivarresta ja sen jälkeen piti mennä vielä keuhkokuvauksiin. Vähän huippasi päässä kun ennen tätä piti olla 12 tuntia syömättä, mutta minulla oli edellisenä iltana ilta-vuoro töissä niin enpä oikeastaan syönyt mitään melkein 18 tuntiin. 
Sairaalakäynnin jälkeen menin äitin kanssa lounaalle, tosin sekään ei oikein maistunut joten tyydyin kahviin. 

Tässä sitä nyt sitten vaan odotellaan tuloksia, jotenkin on edelleen niin voimaton olo. Päässä pyörii taas niin paljon kaikenlaista että on tunteet pinnassa. 
Kaiken lisäksi eilen syntyi riitaa exäni kanssa, olin jo melkein unohtanut hänen olemassaolonsa kunnes hän kommentoi jotain aivan turhaa sivulleni fb:ssä. Mä sitten kommentoin hänen sivullaan jotain hänen lemmikkieläimistään ja hän päätti vääntää senkin jutun niinpäin että olin sanonut jotain pahaa hänen tyttöystävästään. Aika kiinnostavaa sinänsä, koska minä en edes ajatellut häntä vaan lähinnä karannutta rottaa josta oli puhe.. Noh.. Tästä se sitten lähti.. 

Mä en oo pitkään aikaan itkenyt, ei oo ollut tarvetta eikä oo ollut huonoa oloa. Mutta eilen mulle riitti ja alkoi itkettämään. Ja itken tänäänkin. Mutta miten mä selitän 3-vuotiaalle että äitillä on nyt huono olo ja siksi itkettää? Enhän mä voi lapselle kertoa että isi sai äitin taas itkemään olemalla ilkeä ja haukkumalla äitiä ja tällä kertaa vielä ilman syytä.

Mä tiedän että mun ei pitäisi välittää. Ja en mä koko ihmisestä ja hänen uudesta elämästään välitäkään. Mutta välitän silloin kun mua syytellään ja haukutaan. Mä en jaksa tätä. Nyt on menny kohta 2½ vuotta siitä kun me erottiin, silti mä oon kuulemma edelleen se katkera ja mustasukkainen exä joka ei siedä hänen uutta tyttöystäväänsä. Mikä on sinänsä totta, siis en ole mustasukkainen enkä katkera, mutta sitä naista en siedä ja ei minun tarvitsekaan! 

Tämmöistäkö tää elämä nyt tulee olemaan, aina parin kuukauden välein pitää taas puolustaa itseään ja yrittää olla itkemättä kun saa paskaa niskaansa?

Täällä sattuu ja tapahtuu..

Perjantaina tehtiin pieni reissu Nikkilän terveysasemalle, ja sieltä tultiin sitten saikkulappu ja lääkereseptit kädessä. Pikkumiehen diagnoosit olivat silmätulehdus ja korvatulehdus. Apteekkiin upposi vähän päälle 30€. 
Nyt on sitten viikon antibioottikuuri sekä silmätippakuuri, 2 kertaa päivässä pitää antaa molempia. 
Nostan tässä vaiheessa hattua pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmille, koska tää lääkerumba on kyllä niiiin rankkaa. Antibiootit maistuvat pahalle ja kerran ne on jo syljetty suusta. Piti keksiä jotain, joten nyt hän saa namia joka lääkkeenoton jälkeen. *maailmanparasäiti* Silmätipat tuntuvat myös inhottavalta ja tekisi niiin mieli hieroa silmiä. No siihen keksittiin "silmien räpsytys-laulu" jota lauletaan aina tippojen laiton jälkeen ja räpsytetään silmiä. Toimii. 

Lapsihan on tottunut pääsemään ULOS leikkimään sen 2-4 kertaa päivässä, ja nyt hän ei ole päässyt kertaakaan kolmeen vuorokauteen joten voitte kuvitella että täällä on kiukuteltu, koeteltu hermoja ja kiipeilty pitkin seiniä.
Tänäänkin pikkumiehen piti mennä pesemään kädet ja kun tulin vessaan niin hän harjasi pottaa vessaharjalla ja puolet vessapaperinrullasta oli ympäri vessaa. Ei naurattanut. 
Ja tässä illalla laitoin hänet sänkyyn ja menin keittiöön hakemaan lääkkeet. Olin poissa hänen huoneestaan n. 15 sekunttia, ihan seinän toisella puolella, ja sillä aikaa hän päätti sukeltaa sängyltään naama edellä Duplo-laatikkoon. Ja senhän näkee nyt myös naamasta, MOLEMMAT silmät ovat mustana. 

Huomenna ois päiväkotipäivä, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Lapsella on naama ihan sininen ja ei oo ollut taas kolmeen päivään päiväkodissa, joten energiaa varmaan riittää. No, se on huomisen päivä murhe. Kai ne taas kertovat sitten miten on käyttäydytty..

Hups..

Meikä taas lupaili että alan kirjoittamaan tänne useammin. Ja kuinkas kävikään? 
Jotenkin tuntuu vaan että aika ei riitä mihinkään! Aamulla noustaan, päiväkodille, töihin, töistä, päiväkodille, kotiin, ruokaa naamaan ja nukkumaan. Sama kuvio päivästä päivään.. 
Toisaalta meillä on kylläkin nyt 2 vapaapäivää edessä :) 

Okei, ollaan me ehditty puuhailla edes jotain aina iltaisin ja vapaapäivinä (joita on ollut tyyliin 1 :D)

Mamma piipahti kaverin kanssa Tallinnassa.. 

..ja se reissu teki aika hyvää näin keskellä hektistä arkea. 

Kotona mammaa kuitenkin odotettiin :) 

 Kiikku on edelleen pop, vaikka vieressä on nykyään jättitrampoliini!

Isomummolan pihasta löytyy aina jotain jännää.. 

Että tämmöistä täällä, tavallista ja tasapaksua elämää.. :)

24

today. 

Hurraa, hurraa. 

Bloggaustauko.

Olen pitänyt taukoa nyt jonkin aikaa, mutta siihen tulee muutos. Blogin ulkonäkökin luultavasti muuttuu lähiaikoina.. Huomiseen! :)

 

Kävijälaskuri

on uusittu. Viime laskurin mukaan täällä kävi n. 6000 lukijaa. Kiitos siitä :)

Lapsellista kiukuttelua.

Tällä kertaa lapsi ei kiukuttele vaan mamma. 

Jotenkin tuntuu taas siltä että kaikki menee päin mäntyä. Suututtaa. Itkettää. Ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Mulla on ensi maanantaina synttärit. No ei se nyt oo mikään iso juttu, oon koko päivän töissä ja sitten hengaillaan kotona Wiltsun kanssa. No big deal. 

Lauantaina meille tulee pari sukulaista kakkukahveille ja sain järkättyä niin että Wiltsu menee kahvikekkereiden päätteeksi mummulle yökylään ja mä kutsun kaverit kylään. 
Kutsuin. 
Ekat oharit. Tokat oharit. Kolmannet oharit. Neljännet oharit. Nyt ei enää kiinnostakaan.. 
Nyt kun luen tätä tekstiä itse niin tajuan kuinka lapselliselta kuulostan, mutta tämä oli kuitenkin tärkeä juttu mulle. En oo nähny kavereita pitkään aikaan ja olisi ollut kiva saada kaikki yhtä aikaa paikalle. Viime vuonnakaan en varsinaisesti viettänyt synttäreitä koska silloinkin useimmat tekivät oharit. 
No enää en ainakaan aio "järkätä" mitään kun ei se kuitenkaan toteudu. 

Eli lauantaina vietän synttärit, luultavasti yksin, kotisohvallani. Happy Birthday to me.