Perjantaina lähdimme Wiltsun kanssa melkein heti töiden/päiväkodin jälkeen isomummulle ja kotiinpäin lähdettiin vasta Salkkareiden loputtua. :D
Eilen herättiin jo kahdeksalta ja alettiin vähän siivoamaan ja laitettiin uusvanha olkkarinmatto lattialle. (sama matto oli minulla ei edellisessä eikä sitä edellisessä vaan sitä edellisessä kodissa, kävi pesulassa ja jäi äitilleni pariksi vuodeksi..) Ja se sopii superhyvin yhteen verhojen kanssa!
Kuvalaatu on hieman huono, sorry..
Pikkumies keksi eilen vaikka mitä sillä aikaa kun minä yritin siivota, hän mm. oli mennyt vessaan, laittanut vettä valumaan hanasta ja vähän "fiksaillut" tukkaansa. Laitettiin sitten ihan vähän vahaa hiuksiin niin että "keesi" pysyi pystyssä.
Iltapäivällä mummu tuli hakemaan pikkumiehen ja hän lähti sitten niille yökyläilemään. Minä pidin pienet tuparit (oli ehkä jo aikakin kun muutettiin 1.12.09 tänne...)
osa tarjoilusta..
Sain jopa pari lahjaa "uuteen" kotiin!
Oli todella mukava ilta, syötiin, juotiin, laulettiin Singstaria, tanssittiin, pelleiltiin. Oli takoitus lähteä sitten vielä baariin, puolet jengistä meni yhdellä autolla ja toinen puoli toisella. Eka jengi päätyi kyllä sinne baariin, mutta toinen jengi (eli minä ja kolme muuta) päädyttiin yhden kaverin kaverin luokse istuskelemaan. Päästiin me sieltä sitten liikkeelle ja ehdittiin olemaan baarissa n. 10min. :)
Nyt odottelen jo pikkumiestäni kotiin, kauhea ikävä ja halipula!!









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti