Niin, ja minullahan oli tosiaan synttärit tiistaina. Se päivä meni ensin Meilahdessa äitin kanssa, sen jälkeen mentiin vähän shoppailemaan äitini ja Wiltsun kanssa, tehtiin hyvää ruokaa ja juotiin synttärikahvit porkkanakakun kera. Vanhempani ostivat kimpassa minulle uuden sohvan sekä mekanismituolin synttärilahjaksi.
Äitille olin kertonut että olisi kiva käydä punttiksella tai jumpassa, mutta kun ei ole kunnon sisätossuja niin ei voi mennä. No äiti osti sitten vielä tossut lahjaksi, sekä PartyAlias-pelin :)
Ja itse hankin itselleni myös lahjan tänä vuonna. Mulla on ollut jo niin kauan suunnitelmissa ottaa viides tatuointi, ja nyt se on siinä;
Lauantaina meillä juotiin synttärikaffet. Sain mm. rahaa, kynttilälyhdyn, jälkiruokakulhoja, viiniä, kukkia sekä kummeiltani uuden pölynimurin (olivat kuulemma pikkulinnuilta kuulleet että vanha pitää kauheeta meteliä ja on korjattu jesarilla..) :D Äitini teki voileipäkakun (josta en ehtinyt ottaa yhtään kuvaa) ja juustokakut tehtiin kimpassa.
Korvapuusteja, mutakakkua,
valkosuklaa-limejuustokakkua ja kahviliköörijuustokakkua :)
Illemmalla Wiltsu lähti mummolaan ja meille tuli iso kasa kavereita lahjoineen. Sain lisää kukkia, ihanan pienen siili-ulkolampun, lisää viiniä, kukkamaljakon, Angry Birds-pelin (siis ihan tommosen pöydälle rakennettavan) sekä pojilta pari siideriä, pullollisen likööriä, buranaa ja rennietä. :D Sonja oli järkännyt "yllärinä" meille tytöille Barbie-prinsessakruunut...
..mutta pojatkin saivat kokeilla niitä. Minulle oli myös rintamerkki jossa luki "It's my birthday" :D
Meillä oli tosi kiva ilta, pelattiin PartyAliasta ja meno oli aikamoista parin lonkeron/oluen jälkeen.
Jatkoille mentiin sitten Porvoon Seurahoviin. Ja siellä yksi ystävistäni kävi salaa juttelemassa DJ;n kanssa ja yhtäkkiä kuului että "Tänään täällä viettää 25-vuotissyntymäpäiviään Siisi!" ja heti perään hyvä biisi. Vähäsen kyllä nolotti mutta hauskaa oli! :)
Tänään onkin ollut vähän heikko olo, mutta onneksi synttäreitä vietetään vain kerran vuodessa! (tai kerran parissa vuodessa, niin kuin minä :P)











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti