Blogi on taas jäännyt vähän taka-alalle.. On ollut niin paljon muuta. Isoja muutoksia. Elämän mullistuksia. Eletään ihanaa aikaa.. Tämä äiti on nimittäin tavannut isän ja yhtäkkiä meitä onkin 4. Minä ja poikani sekä hän ja hänen tyttärensä. Tosin ollaan vielä niiiiiin alkuvaiheessa ettei voi vielä oikeen tehdä muuta kuin toivoa että tää lähtisi tästä sujumaan, ollaan tavattu toistemme lapset ja tapaamiset menivät paremmin kuin hyvin.
Tosin minä olen ikuinen pessimisti, joten pelkään koko ajan että tää on liian hyvää ollakseen totta.. Mutta aika näyttää, meillä ei ole mihinkään kiire!
Minä olin tänään kovaa vauhtia lähdössä kouluun, kunnes minua muistutettiin syyslomasta! :D Joten koska lapsi oli jo viety päikkäriin niin päätin suunnata Itikseen. Kerrankin shoppailin vain itselleni, vaikka kävin mä hipelöimässä lastenvaatteitakin. Totesin vaan että W ei todellakaan tarvitse tällä hetkellä yhtikäs mitään, meillä on jo kaikki talvivaatteet sun muut. Mutta itselleni ostin Didriksonin talvitakin (oon nyt samis poikani kanssa :P) sekä adidaksen housut. Rahaa meni aivan liikaa, mutta pakkohan mullakin on olla vaatteet. En ole koskaan ennen ajatellut näin, olen aina ostanut pojalle kaikkea hienoa ja itselleni sitten alemyynneistä jotain. Mutta en tänään. Tänään minäkin sain jotain uutta ja hienoa. Vaikka olen äiti. :)
Wolf Game Undantag: Unika scenarier, Regelklargöranden, Spelartvister
6 kuukautta sitten





2 kommenttia:
Hihii, raportoihan suhteesta aina aika ajoin, on niin ihanaa, kun löytää jonkun :). Toissakesänä kokeilin tämmöstä uusperhekuviota. Miehellä oli 3 tyttöä, suunnilleen Fannin ikäisiä kaikki. Ja mulla ei kantti kestänyt. Eikä mieskään sitten täysin kolahtanut, niin että olisi vienyt jalat alta. Mutta olenpa taas yhtä kokemusta rikkaampi. Pakko se on vaan uskaltaa kokeilla, jos haluaa elämässä eteenpäin. Tsemppiä teille hurjasti! :)
Vad glad jag blir!!!!! Det är din tur nu, vännen. <3
Lähetä kommentti